Tämä sivusto käyttää toimintansa kannalta välttämättömiä evästeitä. Käytämme lisäksi evästeitä tukemaan sivuston valinnaisia toimintoja tai keräämme evästeiden avulla sivuston parantamiseksi tilastotietoja, joita ei voida liittää tiettyyn käyttäjään. Lisätietoja
Olemme päivittäneet tietosuojalausuntomme. Voit lukea päivitetyn version täältä.

Potilas-
Tarinoita

Potilas-tarinoita

TUTUSTU POTILAIDEN TARINOIHIN

Pyysimme monipistoshoidolla ja pumppuhoidolla olevia potilaita sekä heidän läheisiään kirjoittamaan meille kokemuksistaan Guardian™ Connect -järjestelmän kanssa. Lue alta miten he kokivat Guardian Connectin toimivan töissä, vapaa-ajalla, erilaisten urheilulajien parissa sekä lomamatkoilla.

Hyppää suoraan tietyn henkilön kertomuksiin:

  • Heini – Guardian™ Connect ja erilaisten urheilulajien vauhdin hurmaa
  • Tatu-Pekka – Lomailevan freelancemuusikon havaintoja Guardian Connectista
  • Noona – Balans mellan diabetes-småbarns-yrkes- och förtroendeuppdragsvärlden med Guardian™ Connect

Näissä kertomuksissa ja artikkeleissa esitetyt näkökulmat ja mielipiteet ovat haastatellun potilaan, eivätkä välttämättä vastaa Medtronicin virallista kantaa tai tuotteita koskevia väittämiä. Tässä esitettyihin tietoihin ei tule turvautua kattavan hoito-ohjelman luomisessa tai diabetesta sairastavan potilaan hoidossa. Lisätietoa Guardian Connect -järjestelmästä saat näiltä sivuilta sekä hoitopaikastasi.

Heini, 36

  • Ykköstyyppi, diagnoosi yllättäen aikuisiällä
  • Innostunut liikunnasta ja erilaisten lajien vauhdin hurmasta
  • Töissä ison yrityksen viestinnässä
  • Opettaa vapaa-ajallaan lumilautailua, laskettelua, telemarkia ja maastohiihtoa
  • Rakastaa hiihtolajien lisäksi kiipeilyä, joogaa, salitreenausta, juoksua, työmatkapyöräilyä, patikointia, akrojoogaa ja näiden lisäksi innostuu kokeilemaan kaikkea mahdollista uutta

Liikunta on lääke – resepti syytä uusia säännöllisesti

Mitä oudompaa, sitä koukuttavampaa ja huumaavampaa. Tämä lääke on laillista.

Lue lisää

Minun diabetes täyttää tänä syksynä 10 vuotta. Olin tuolloin jo 26-vuotias, yliopisto-opinnoista vastavalmistunut ja elämä tuntui olevan edessä. Ei mennyt kuin viisi kuukautta lopputodistuksen saamisesta, kun väsymyksen puuskat iskivät ja työterveyslääkäri mittasi korkeat verensokerit. Aikuisuudesta tuli kertaheitolla erilainen.

Elämän erilaistumisesta kertoo erityisesti se, että liikunta ja treenaaminen astuivat kuvioon tuolloin 10 vuotta sitten. Diabetes oli kuin potku ahteriin – myös tässä mielessä. Siitä tuli lääke, mutta myös elämäntapa.

Pidän perinteisestä salitreenistä ja juoksulenkistäkin, mutta mitä hullumpaa, sen parempi pöhinä. Liikunta on huumaava lääke, ja hassuja juttuja pitää harrastaa. Varsinkin, mitä vanhemmaksi tulee!

Akrojoogassa ei ehdi mitata verensokereita

Reilu vuosi sitten lähdin rohkeasti kokeilemaan jotain todella erikoista. Akrojoogaa. Näin 36-vuotiaana voi moni miettiä, onko tämä laji keski-ikäisen juttu, mutta itse asiassa isoin osa treenaavista ainakin Helsingissä on yli 30-vuotiaita ja siitäkin eteenpäin! Tiedän, että lajia on monessa Suomen kaupungissa tarjolla ja Helsingissä on jo hyvin vakiintuneet akrojoogaporukat, joiden matkaan on helppo hypätä.

Aloitin lajin avoimissa treeneissä, joissa eri taitotasoiset harjoittelevat keskenään vapaasti ilman ohjaajaa. Lajin mukaan pääsyä tosin helpotti, kun löysin sittemmin alkeiskurssin, josta hain oppia perusasioihin.

Akrojoogassa yhdistyy pariakrobatia ja joogasta tutut asanat. Toinen parista on base – pohja, ja toinen on flyer – lentäjä. Kuvasta on helppo hahmottaa, että minä lennän opettajani Johannan vahvan pohjan päällä. Lajissa toimitaan yhdessä ja kuunnellaan toista: asanoista yhdistellään eri mittaisia flow-sarjoja, eli base tukee ja ohjaa, kun flyer vaihtaa asanaa ilmassa basen käsien ja jalkojen varassa. Lopputulos voi olla kaunis, jopa tanssillinen liikesarja.

Koitapa tuossa sitten mitata sokereita sormenpäästä!

Hyvillä hoitovälineillä hullummankin lajin pariin

Verensokerimittarin kanssa ei treeneissä oikein ehdi värkätä. Ei todellakaan. Oli mahtava päästä kokeilemaan, miten sensori auttaa treenaamisessa – ja varsinkin nähdä käyrää tallentavasta sovelluksesta, mitä verensokereille tapahtuu tämän lajin parissa.

Ylipäänsä olen ollut todella innoissani Medtronicin sensorin testaamisesta. Kokeilin sitä monien eri lajien parissa, varsinkin sellaisten, jotka kuluttavat energiaa mutta mittaaminen sormen päästä on hidasta tai haastavaa – odota vain, kun kuulet talvilajeistani pakkasessa!

Sensorin käyrää pystyi jälkikäteen analysoimaan ja tutkimaan, miten paljon treeni laskee sokereita missäkin lajissa. Opettavainen käyrä auttaa seuraavia treenikertoja silmällä pitäen myös syömisen ja pistämisen rytmittämisessä. Kaikissa lajeissa on mielestäni hyvin omanlaiset energiatarpeet ja kulutustasot.

Lennänkö vai olenko toiselle akrobaatille base? – Ihan eri vaikutus verensokereihin

Akrojoogassa flow-sarjojen välissä voi olla jonkin verran lepotaukoa, joten verensokerit pysyivät aika maltillisella tasolla – ainakaan minulla verensokeri ei laske kovin dramaattisesti akrojoogassa verrattuna esimerkiksi uimiseen, juoksemiseen tai hiihtämiseen. Jos treeneissä olen enemmän lentäjä, sokerit saattavat tulla alas arvosta 10 arvoon 7.

Sen sijaan base-roolissa toki nostan itseäni painavampiakin ihmisiä isoilla reisilihaksilla, joten siinä roolissa verensokerit kuluvat nopeammin kuin flyer-hommissa. Jos tulee treeneissä enemmän oltua base, kannattaa tilannetta verrata kuntosalitreeniin. Silloin sokerit voivat laskea useita millimooleja tunnissa!

Olen ollut treeneissä, joissa sokerit ovat pudonneet 10:stä 5:een! Lajissa on myös kolmas rooli spotter, joka huolehtii, että treenaavan parin harjoitus on turvallinen. Spotter ottaa kopin, jos flyer meinaa pudota. Spotterina pystyy siis hyvin lepäämään ja tasoittelemaan sokereita tarvittaessa.

Akrojoogatreeneissä tehdään hyvin vapaasti harjoituksia. Joka kierrokselle ei tarvitse mennä mukaan tekemään vaan välillä voi käydä mehulla. Jostain syystä akrojooga saa minut haluamaan pelkkiä terveellisiä välipaloja. Näiden treenien jälkeen syön aina ruisleipää tofulla ja soijajugurttia sekä pähkinöitä. Hassu juttu. Hiihtolenkillä kun tekee yleensä mieli munkkikaakaota.

Sensori kyljessä – mitä jos joku potkaisee sitä?

Välillä basen jalka on flyerin kyljessäkin. Siinä ihan sensorin vieressä. Mitä jos base potkaisee sensoria?

Ihanat akrojoogaopettajani kuuntelivat innolla, kun kerroin heille Medtronicin sensorista ja näytin, että kyljessäni on nyt treeneissä tällainen mötikkä. Hieman itseäni huoletti, jos se häiritsee tekemistä kesken asana-flown, joten siitä on hyvä mainita akrojoogaparille.

Sensorin voi onneksi asettaa vähän ylemmäs kylkeen, jopa aavistuksen napalinjan yläpuolelle. Kuvassakin näkyy, että sensori on aika korkealla kyljessäni. Akrojoogassa lonkan sivuosa on tärkeä paikka, johon base pystyy asettamaan hyvin jalan ja flyer saa tasapainon kyljellään tehtävissä asanoissa.

Akrojooga on mainio laji diabeetikolle ja kenelle tahansa! Siinä keskittyy vain ja ainoastaan suoritukseen, joutuu haastamaan itsensä uudella tavalla ja mikä parasta, vakavan työelämän ja arjen keskellä voi leikkiä vapaasti ja hassutella hauskasti. Liikunta on huumaava lääke. Ota sitä. Säännöllisesti.

Heini, 36

  • Ykköstyyppi, diagnoosi yllättäen aikuisiällä
  • Innostunut liikunnasta ja erilaisten lajien vauhdin hurmasta
  • Töissä ison yrityksen viestinnässä
  • Opettaa vapaa-ajallaan lumilautailua, laskettelua, telemarkia ja maastohiihtoa
  • Rakastaa hiihtolajien lisäksi kiipeilyä, joogaa, salitreenausta, juoksua, työmatkapyöräilyä, patikointia, akrojoogaa ja näiden lisäksi innostuu kokeilemaan kaikkea mahdollista uutta

Guardian Connect pakkastestissä

Kesä- vai talvi-ihminen? Talvi tietysti! Lumilautailu ja muut hiihtolajit ovat rakkaimmat harrastukseni.

Lue lisää

Niistä on tullut jopa sivutoimi, kun kahdeksan vuotta sitten ryhdyin hiihdonopettajaksi. Olin tuolloin diabetekseni kanssa vielä ensitaipaleilla ja halusin näyttää itselleni, että insuliineista viis – voin tehdä ihan mitä vain – myös opettaa täyspäiväisesti lumilautailua ja laskettelua.

Kuusi tuntia urheilua pakkassäässä – verensokerit missä lie

Lähtötilanne on se, että pakkasessa kuuden tunnin urheilusuoritus on verensokeritasapainon kannalta hullua hommaa. Monen mielestä tietysti lumilautailu tai 30 kilometrin hiihtokin on hullua hommaa ihan sinällään, mutta minun mielestä se on parasta, mitä tiedän.

Guardian Connect paljasti, että perinteinen laskupäivä – hissillä ylös ja hoidettuja rinteitä alas – ei laskekaan verensokereita! Ei siis juuri lainkaan!

Testipäivänä pistin aamiaisella hieman normaalia vähemmän insuliinia, ja rinteille päästyä sokerit olivat selkeästi liian korkealla. Ajattelin, että kyllä ne sieltä alas tulevat lounaaseen mennessä. Pah! Siellä ne keikkuivat hilpeästi 15 mmol/l pinnassa.

Pelkäsin kuitenkin yllättävää matalalle romahdusta, joten pistin lounaalla todella varovasti. Mitä siitä seurasi? Kaamea nousu. Vaikka olin laskemassa. Just joo.

Lumilautailu ei välttämättä laskekaan verensokeria.

Tilanne muuttuu, jos menen parkiin tai pipeen hyppimään. Temppuilu, hypyt, hikoilu ja itsensä haastaminen antaa sokeritasapainolle ihan toisella tapaa kyytiä.

Tätä en tiennyt ilman sensorointia. Nyt tiedän. Seuraava laskupäivä olikin paljon helpompi, kun olin vihdoinkin nähnyt, mitä oikeasti tapahtuu.

Enemmän insuliinia lumilautailupäiviin? Annosvinkit itselleni

Havaintoni jätti pohtimaan, pitäisikö minun pistää enemmän insuliinia laskupäivän lounaalla? Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen.

Jos lasken pelkästään hoidettuja rinteitä, pistän tästä lähtien enemmän insuliinia lounaalla. Nyt olen aina pistänyt noin 0,5 yksikköä Novorapidia jokaista 10 hiilihydraattigrammaa kohden, mutta voinkin nostaa annoksen ainakin 0,7 ky/10 g hh. Lisäksi Levemir-annosta aamuisin ei tarvitsekaan pudottaa kovin montaa yksikköä.

Sen sijaan, jos laskupäivään sisältyy pipe tai park, hyppimistä ja kikkailua, pitää evästauolla olla varovaisempi insuliiniannostuksen suhteen.

Illalla lumilautailun vaikutus alkaa näkyä aineenvaihdunnassa. Yöannokset Levemiristä on syytä pudottaa pari yksikköä - varsinkin jos olen ollut hiihtokouluhommissa. Pyllähtelevien asiakkaiden nostaminen ylös lumipenkasta käy punttisalitreenistä. Iltapalalla kannattaa myös pitää Novorapid-annokset alempana kuin normaalisti, mutta ihan niin radikaalia vähentämistä ei tarvitse tehdä, mitä luulin ennen sensorointia.

Rakas joulupukki, saisinpa Guardian Connectin seuraavalle Alppireissulle!

Rakastan laskulomia vuorilla. Muutaman kerran olenkin käynyt Alpeilla laskemassa ja niiden reissujen lisäksi Suomen ja Ruotsin Lapissa vilahdan mieluusti myös tunturin taakse koskemattomille off-piste-rinteille.

Offareilla metrinen puuterilumi on ihaninta ikinä. Laskeminen on ihan erilaista kuin hoidetussa rinteessä. ja energiaa kuluu tyystin toisella tavalla. Välillä pitää kiivetä ylämäkeen lauta repun päälle köytettynä etsimään parempia koskemattomia laskureittejä.

Hyvän laskulinjan löytäminen vaatii joskus korpivaellusta. Diabetestasapaino on silloin kovilla.

Näillä Alppireissuilla minua välillä jopa pelottaa. Ei ne vuoret vaan ne verensokerit. Guardian Connect olisi täydellinen matkakumppani.

Ennakkoon laskevista verensokereista hälyttävä laite on upein keksintö ikinä. Lumilautailussa ei ole samanlaisia päiviä, ei laskusäiden tai rinneolosuhteiden kuten ei myöskään verensokeritasapainon suhteen. Jokainen laskupäivä on erilainen. Rakas joulupukki, saisinko seuraaville offarireissuille ja lumilautailuhommiin Guardian Connectin?

Heini, 36

  • Ykköstyyppi, diagnoosi yllättäen aikuisiällä
  • Innostunut liikunnasta ja erilaisten lajien vauhdin hurmasta
  • Töissä ison yrityksen viestinnässä
  • Opettaa vapaa-ajallaan lumilautailua, laskettelua, telemarkia ja maastohiihtoa
  • Rakastaa hiihtolajien lisäksi kiipeilyä, joogaa, salitreenausta, juoksua, työmatkapyöräilyä, patikointia, akrojoogaa ja näiden lisäksi innostuu kokeilemaan kaikkea mahdollista uutta

Hiihtoretki Ylläksen maisemiin

Ennakoivan matalan varoituspiippaus tuli kuultua kymmeniä kertoja

Lue lisää

Missään lajissa ei ole ollut niin paljon hyötyä siitä, että Guardian Connect varoittaa ennakkoon lähestyvistä matalista verensokereista, kuin hiihtäessä.

Missään lajissa ei laske verensokerit niin reippaasti, tehokkaasti ja nopeasti kuin maastohiihdossa.

Ja jos jostain lajista haluat sekä aerobisen kestävyyslajinautinnon että raitisilmamyrkytyksen, niin se on hiihto. Kokeile!

Ukkometson kanssa tappelu eväistä Ylläksen jänkällä

Ylläksen maisemissa hypoglykemioiden ennakoiva varoitus soi hiljaisessa korpimaisemassa. Äänen yhteensopivuus maiseman kanssa oli samaa luokkaa kuin ketsuppi kaurapuurossa, mutta tarpeellisuus huomattavasti enemmän terveyttä edistävä.

Äkäslompolossa kesken kuuluisaa Isometsän nousua, reilun kahden kilometrin ylämäkeä, alkoi puhelimeni piipittää. Sovellus sanoi, että nyt ollaan menossa alas 6,8 mmol/l kohdalla kolmen nuolen nopeudella niin että rytisee. Mutta koskaan ei hypoglykemia ehtinyt iskeä, kun minä iskin sauvat kinokseen ja söin repusta eväitä niin että napa raikaa.

Seuraavana päivänä Ylläsjärven metsäladulla sama homma. Liikkeelle lähdimme reilun hotelliaamiaisen jälkeen, mutta jo kahden kilometrin kohdalla piipitys alkaa. Eväät vaan esiin.

Haastavin tilanne iskee kuitenkin Latvamajalle hiihtäessä, kun neljättä vuotta reviiriään pitävä ukkometso saattaa iskeä hiihtäjän tielle säksättämään ja pörhistelemään. Siinä kohtaa en haluaisi hypoja ja evästaukoa! 

Hullu metso! Oikeasti useammatkin hiihtäjät ovat keväthangilla hätyytelleet sauvalla pörhentelevää metsäkanalintua. 

Näissä maisemissa on helppo hymyillä!

Ruoan ja insuliinin rytmitys omaa luokkaansa

Maastohiihto on verensokerien kannalta tehokkain laji saada arvot alas. Ainakin minun mielestäni. 

Aamulla pistän yleensä jopa 3 yksikköä vähemmän pitkävaikutteista - minulla on käytössä Levemir. Aamiaisella syön noin 70 grammaa hiilihydraattia, jolle pistän noin 4 yksikköä Novorapidia. Liikkeelle lähden yleensä noin 1,5 tuntia aamiaisen jälkeen.

Joku säätö pitäisi vielä tuohon aamiaisen ja kahden ensimmäisen kilometrin kohdalle keksiä, koska siinä iskee se hypo, mutta jos pistäisin vähemmän ruokainsuliinia aamiaiselle, kävisi sokerit huomattavasti korkeammalla. Nytkin ne vilahtivat hetkellisesti jopa 17 mmol/l aamiaisen jälkeen, joskin ladulla lähenneltiin niitä hypoja joka ikinen päivä.

Hiihtopäivän aikana ei meikäläisen sitten tarvitse pistää lainkaan Novorapidia, mutta pulla kyllä maistuu joka taukopaikalla. Illalla pitää illallisen aikana jälleen kaivaa piikit esiin. Yötä vasten Levemir-annosta on syytä myös pienentää.

Miten teillä muilla on - kuinka saisitte maastohiihtoretkellä verensokerit tasaisemmaksi? Guardian Connect todisti, että sahaamiseksi menee. Vai onko sillä väliä, kun kuitenkin näitä päiviä on niin harvassa?

Tatu-Pekka

  • MiniMed Paradigm 522 -insuliinipumpulla
  • Ammatiltaan freelancemuusikko
  • Testasi Guardian Connectia lomareissuilla, työkeikalla sekä liikunnan aikana

Kolmas sensori. Matkailua.

Meillä oli mahdollisuus tehdä kesällä toinenkin lomamatka. Moista luksusta en ole koskaan nauttinut!

Lue lisää

Kesäkuun Lontoon reissun tein vielä Minilink-sensorin ja pumpun kanssa, mutta tämän jälkimmäisemmän reissun Espanjaan ja Ranskaan pääsin tekemään Guardian Connectin kanssa. Siihen tämä sopi kuin nakutettu. Puhelin on luonnollisesti koko ajan mukana. Nykyisin, kun ulkomaan datakin kuuluu liittymään, on sitä helppo käyttää, eikä CG:kaan siis maksa.

Ranskassa ja Espanjassa oli reissun aikana lämmin. Korjaan, kuuma!! +30 astetta hellettä joka päivä. Jokainen DM1-tyyppi tietää, että helle vaikuttaa ja paljon. Tähänkin helpottaa sensorointi tosi paljon! Varsinkin uudempien sensorien, niinkuin CG:nkin ennakoivat hälytykset ovat tosi kova juttu verrattuna Minilink-lähettimen tarjoamaan sensorointiin. Apple Watch:han ei näytä sensorilukemia, mutta hälytykset/ilmoitukset siis tulevat kelloon. Eli siis ”Korkea sensorin glukoosi”, ”Matala sensorin glukoosi” sekä näihin liittyvät ennakoivat hälytykset. Aivan omiaan matkailuun.

Lentokoneessa sensorointi ei voi olla käytettävissä, kun lentokonetilassa ei saa bluetoothia päälle. Hiuksenhieno voitto tässä asiassa Minilinkille. Muuten CG on matkailuunkin aivan omiaan. Itseäni vain hieman haittaa ravintolaruokailut ja illalliset, joissa pitää kännykkää katsoa. Haluan rauhoittaa hyvät ruokahetket ruualle ja ihmisille, enkä katsoa kännykkää. Mutta kolikon kääntöpuolena on taas se elintärkeä tieto, mitä sensori tarjoaa. Tässä asiassa hieman taivun periaatteistani. ;-) Noh myönnetään, että ei ruokaillessakaan sitä kännykkää tarvitse koko ajan katsella.

Medtronicin huomautus: Sinun ei ehkä tarvitse katkaista CGM-järjestelmäsi langatonta yhteyttä lennon ajaksi. Tämä koskee sekä Guardian™ Connect -lähettimen ja mobiililaitteen että MiniLink™- tai Guardian™ 2 Link-lähettimen ja yhteensopivan insuliinipumpun välistä yhteyttä. Tarkista asia aina erikseen lentoyhtiöltäsi.

Tatu-Pekka

  • MiniMed Paradigm 522 -insuliinipumpulla
  • Ammatiltaan freelancemuusikko
  • Testasi Guardian Connectia lomareissuilla, työkeikalla sekä liikunnan aikana

Ensimmäinen sensori. Ensitunnelmia

Takana on ensimmäiset kuusi päivää uuden Medtronicin verensokerin jatkuvaseurantajärjestelmän kanssa!

Lue lisää

Bluetooth-yhteyttä lähettimeen sai hetken aikaa hakea, mutta saamani ohjeiden ja it-tuen myötä puhelin löysi lähettimen. Sensori toimii kuusi päivää, eikä tarvitse välikäynnistystä niin kuin omassa Paradigm 522 pumpussa, jos käytän siinä sensoria. Puhelimen seurantaohjelmaan saa myös erittäin kätevästi näpyteltyä syömiset, pistämiset ja muut tiedot. Tästä tuli pisteitä. Nämä tiedonlisäykset on erittäin kätevä ja helppo tehdä!

Sensori on toiminut pääosin hyvin, mutta pientä ”sahaamista” ja satunnaista epätarkkuuttakin löytyy. Pääosin toiminta on ollut ok. Käytän puhelimen kanssa älykelloa, johon järjestelmä lähettää ilmoitukset, mutta ei itse sokerilukemaa. Se on sääli, koska se on varmasti yksi odotetuimpia ominaisuuksia, saada katsoa verensokerit kellosta. Pelkkä lukema riittäisi. Näin vinkkinä sinne tuotekehittelypuolelle. ;-)

Kokeilujaksoni sattuu kesään, joten työni parissa en sensoria pääse kokeilemaan. Olen freelancermuusikko ammatiltani, ja saattaisi olla, että järjestelmä tällaisenaan ei minulle ainakaan konserttitilanteisiin sovi. Niissä en voi pitää kännykkää mukana, saati sitä katsoa. Tähän minulla sopii pumpun yhteydessä toimiva sensorointi paremmin. Onhan se Minilink-järjestelmä muuten vanhempi ja vanhanaikaisempi, mutta tässä asiassa se vie ainakin minun elämässäni voiton.

Tänään illalla toinen sensori kiinni ja eikun lisää kokemuksia hakemaan! So far so good!

Toinen sensori on nyt käytetty ja hyvin sujuu!

  • MiniMed Paradigm 522 -insuliinipumpulla
  • Ammatiltaan freelancemuusikko
  • Testasi Guardian Connectia lomareissuilla, työkeikalla sekä liikunnan aikana

Toinen sensori. Lomaelämää

Toinen sensori on nyt käytetty ja hyvin sujuu!

Lue lisää

Kokeilun nimissä ja oman kokemuksen sanelemana laitoin sensorin (tai no, vaimoni laittoi) käsivarteen, ns alliin. Tähän väliin todettakoon heti, että tiedän hyvin, ettei se ole ns virallisesti hyväksytty sensorin paikka, mutta se on minulle varmin paikka sensorin parhaalle mahdolliselle toiminnalle. Ja tämähän on sensoroinnissa tärkeintä, tarkkuus ja paikkansapitävyys.

Toinen sensori pelasi virheettä, ongelmitta ja erittäin tarkasti! Siitä pisteitä. ISIG-arvoa ei enää asetuksista näe, joten sensorin toiminnan vahtiminen on tavallaan helpompaa. Eikä isoja toiminnallisia ongelmia ole ollut. Päiväkirjaakin on edelleen erittäin helppo pitää, eikä sitä tule laiminlyötyä.

Kotona ja kotipiireissä tapahtuvaan kesälomailuun Guardian Connect sopii erittäin hyvin. Puhelin on aina jossain lähistöllä ja sokerit ovat helppo tarkistaa. Liikuntatilanteet hieman mietityttävät, koska puhelimeni (iPhone 6S Plus) on sen verran kookas, etten sitä joka tilanteeseen saa mukaan. Pitkiä juoksuja, mm puolimaratoneja tehneenä sensorointi on niissä erittäin tärkeä väline. Jos Guardian Connect olisi minulla pysyvästi, harkitsisin vakavasti iPodin ostamista. Olen tykännyt liikkuessa siitä vapaudesta, ettei tarvitse ottaa puhelinta mukaan. Työni puolesta puhelin on 24/7 auki ja olen tavoitettavissa. Liikunta on ollut minulle se vapauden paikka, ettei tarvitse vastata. Onneksi puhelimen saa helposti äänettömälle. ;-)

Medtronicin huomautus: Sinun ei ehkä tarvitse katkaista CGM-järjestelmäsi langatonta yhteyttä lennon ajaksi. Tämä koskee sekä Guardian™ Connect -lähettimen ja mobiililaitteen että MiniLink™- tai Guardian™ 2 Link-lähettimen ja yhteensopivan insuliinipumpun välistä yhteyttä. Tarkista asia aina erikseen lentoyhtiöltäsi.

Noona, 32

  • Typ 1 diabetiker, pennbehandling. Haft diabetes i 13 år.
  • Jobbar inom kultur och balanserar mellan småbarns-yrkes- och förtroendeuppdragsvärlden
  • Spelar innebandy, cyklar och gillar kultur och handarbeten.
  • Har från dag ett varit mycket öppen om sin sjukdom 

Att lära en gammal hund sitta

Jag är en snart 33-årig diabetiker, typ 1 med en liten familj och en fullspäckad vardag.

Lue lisää

Jag har fått möjligheten att testa Medtronics kontinuerliga glukosuppföljning under 2017 och kommer att dela med mig av mina intryck och upplevelser i några blogginlägg framöver. Men till en början lite mer om mig och min livskumpan T1D.

Efter gymnasiet flyttade jag till Vasa för att studera till dramainstruktör. Studielivet med allt som det innebär var en stor omställning och en intressant ny fas i mitt dåvarande liv. Våren 2005 mådde jag dock inte så bra fysiskt, jag var ofta ganska trött och speciellt efter måltiderna var jag ibland rejält dåsig i huvudet. Till sist var lösningen den att gå till en läkare för att luska ut ifall orsaken till mitt illamående kunde vara medicinskt eller ifall den stora förändringen med flytt och studier bara spelat ett spratt med min kropp. Lyckligtvis tog läkaren mig på allvar från första stund och efter ett antal undersökningar fick jag ett telefonsamtal från Vasa hälsocentral som kom att ändra mitt liv för evigt. DIABETES MELLITUS, stod det plötsligt på det nya FPA-kortet som damp ner i postlådan. 

Min sjukdom hittades i ett tidigt skede och vården kunde påbörjas genast, men känslan inombords var densamma som för alla som får en diagnos med en kronisk sjukdom. Jag är ofta inriktad på problemlösning och så också när det kommer till min diabetes. Jag tog in alla  instruktioner och rekommendationer samtidigt som jag bara bestämde mig för att acceptera det hela, ingen återvändo till det som varit fanns och jag kände att en positiv attityd hjälper mig framåt. Efter en tid fick jag dock ett behov av att träffa andra, unga människor med diabetes och hittade det också i Föreningen Nuorten Diabetesyhdistys (NDY). Föreningen blev en trygg och trevlig plats där jag lärde känna många andra diabetiker och jag kunde dela med mig av mina funderingar och få svar på frågor. 

Genom att vara aktiv inom NDY under flera års tid blev jag också mycket medveten om de stora helheter som inverkar på vården av diabetes och på patientsystemet i Finland. För mig har det blivit viktigt att uppmärksamma vården och försöka jobba för en bättre vård som är anpassad till varje diabetikers personliga behov. Därför är det ganska naturligt att också pröva på olika egenvårdsartiklar och försöka hålla sig ajour med vilka nyheter och innovationer som görs och som berör diabetiker. Även om min hemkommun inte det facto erbjuder ett fritt val av egenvårdsartiklar så är det viktigt att diskutera dem och lägga fram de egna behoven för både hälsovården och företagen som utvecklar patienthjälpmedel. 

Så, summa sumarum, 13 år av diabetes och med diabetesaktivism i bagaget, påbörjade jag min första sensoreringsperiod och kände mig som en gammal hund som skulle lära sig att sitta på order. Jag har provat på sensorering några gånger under min diabeteskarriär, visst, men alltid med hjälp av vårdteamet dvs en vecka här, en vecka där, med start och avslut i diabetessköterskans trygga händer. Nu skulle jag, som hittills testat blodsocker från fingret och injicerat insulin klara av välja rätt ställe på kroppen,  applicera sensorn med en konstig grå manick och dessutom få sändaren att diskutera med själva Carelink appen. 

Noona

Med aningen famlande händer och en smygande misstro på mitt eget kunnande valde jag ut ett lämpligt område på magen, tog bort det skyddsplasten från sensorns tejp och tog ett trevande tag om de gröna avfyringsknapparna. Jag slöt ögonen och förberedde mig på en stickande,obehaglig känsla. Ett svagt klick hördes och sen…ingenting. Min oro över att det skulle göra ont att sätta ni sensorn var helt obefogad, appliceraren är lätt att manövra och själva placeringen av sensorn är verkligen smärtfri. Ett tryck och en klick för att sätta sändaren fast i sensorn och en liten roterande bollikon uppenbarar sig på appens huvudsida. Två timmar och en kalibreringsmätning senare börjar det så småningom ritas en blå, vajande, linje på skärmen och mina förväntningar inför testperioden steg. 

Noona

Noona, 32

  • Typ 1 diabetiker, pennbehandling. Haft diabetes i 13 år.
  • Jobbar inom kultur och balanserar mellan småbarns-yrkes- och förtroendeuppdragsvärlden
  • Spelar innebandy, cyklar och gillar kultur och handarbeten.
  • Har från dag ett varit mycket öppen om sin sjukdom 

Vecka 1: Aningar om trender och en tillit som växer

För mig har de höga blodsockervärdena alltid varit stötestenen.

Lue lisää

I samma prydliga paket med diabetes kommer också begränsningar, målsättningar och idealvärden. Förväntningar att uppfylla, rekommendationer att förhålla sig till och en relation till sjukvården som oavsett om du vill det eller ej, inverkar på ditt liv.

Jag talar ofta om min blodsockermätare som en överdrivet ärlig sanningsmaskin. Den beaktar aldrig användarens dagsfiilis eller tar inte hänsyn till realiteterna runt omkring en. Oavsett väder eller vind ger den dig ett resultat på fem snabba sekunder och visar resultatet rakt i ansiktet. Visst fyller den sin uppgift, i mitt tyckte ibland lite väl till punkt och pricka. Så är det bara, mina blodsockervärden styr mina handlingar och åtgärder dag ut och dag in. Speciellt irriterande är när maskinen blinkar värden på 13...16...19...21...I bakhuvudet (eller är det på axeln?) sitter då dendär lilla röstdjävulen och påminner om att höga värden minsann inte är något att eftersträva och att de kräver en åtgärd på momangen. Ett stick och några enheter insulin senare tystnar rösten på axeln.

Några timmar och kanske en cykeltur senare börjar jag känna av en konstig, svårdefinierad känsla av att vara ofokuserad, kanske det sticker lite i tungan, som om den var en aning bortdomnad. Någonstand i huvudet ploppar det upp en fråga: Borde jag mäta mitt blodsocker? Mätaren piper och kommer med sin dom: 2,5. Hur blev det nu såhär, tänker jag då jag suger juice ur den lilla burken med sugröret som ofta i dessa situationer är inpackat i irriterande små plastförpackningar.

Det som beskriv ovn är de största utmaningar med min diabetes, värden som varierar över en ganska stor skala och dessutom relativt snabbt. Av mina tidigare erfarenheter med sensorering visste jag redan vid start att variationerna är något jag vill lägga extra mycket fokus på. Redan de första dagarna kunde jag tydligt se att mina värden efter lunch tenderar att stiga kraftigare och att mitt snabbverkande insulin inte riktigt hinner med på resan utan hasar efter. Trots detta är nedförsbacken 3–4 timmar efter måltiden garanterad och det verkade hända även om jag inte, min vana trogen, reagerade på de högre värdena genom att injicera mera insulin.

Redan efter den första veckan med sensoreringen hade jag således klurat ut att jag kunde sänka mitt långverkande insulin med åtminstone en enhet per dag och att jag inte behövde göra omedelbara åtgärder kring de förhöjda lunchvärden eftersom cykelturen hem reparerade situationen till en bra nivå, utan att för den delen gå ner till alltför låga värden. Naturligtvis krävde dessa instikter att jag funderade och bedömde min situation.  En kontinuerlig monitorering ger inga färdiga lösningar men det är det lättare att göra beslut om förändringar då appen ger en överblick av hur situationen i kroppen verkligen är istället för att basera besluten på enskilda mätningar.

KUUSI SYYTÄ
ALOITTAA GUARDIAN CONNECTIN KÄYTTÖ
LISÄTIETOJA
MITEN
SE TOIMII?
LISÄTIETOJA